Thursday, April 23, 2009

Arkiaamuina paistaa aurinko

Ollaan käyty Tyypin kanssa kävelyllä tällä viikolla joka aamu. Aurinko on paistanut ja eilen sekä tänään on jopa ollut ihan lämmintä. Maanantaina ja tiistaina tuuli vielä siihen malliin, että kevätfiilis ei ollut yhtä käsin kosketeltavaa.

Lisäksi olemme ennen aamukävelyä syöneet pussilliset puuroa ja juoneet lasit maitoa. Kello on ollut herättämässä yhdeksältä, mutta olen herännyt itsekseni ennen sitä. Luen heräämisen jälkeen lehteä ja kiinnitän verepainemittarin mansetin olkavarteen. Kymmenen minuutin leppoisan istuskelun jälkeen käynnistän mittarin. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun ensimmäinen mittaus ei ollut radikaalisti seuraavia suurempi.
Paineet ovat olleet normaalia luokkaa, yläpaine jopa optimaalia. Sen sijaan eilen kun kävin hoitajalla mittauttamassa olivat paineet taas korkeat. Epäilys on, että jännityksestä. Olisipa niin. Muutaman viikon päästä tutkitaan kotimittaustuloksia.

Tämä on jotenkin järetöntä, että pelkään kuolemaa ja samanaikaisesti oma pelkoni voi ajaa kehon sellaiseen jännitykseen, joka se on huonoksi terveydelle. Ja huono terveys voi ajaa lähemmäksi sitä väjäämätöntä. Eli jos kykenisi ottamaan lungisti, niin ei tulisi turhia stressivaivojakaan. Oravanpyörä olkoon valmis.
Täytynee kuitenkin sanoa, että äärimmäinen pelko ja panikointi on pysynyt viime aikoina poissa. Olen siitä onnellinen. Liekö tuolla talvenselän taittumisella osuutta asiaan.

Töissä moderoitavat keskustelut kihisevät kallioparkin, mediamaksun ja pettämisen parissa. Voi kuinka paljon jyrkkämielipiteisiä ihmisiä tästä maasta löytyy.

Varis on tänäänkin hengaillut pesässään.

No comments: