Aika, tuo hassu ja vikkelä ystävä

Aika on lentänyt.
Edellinen postaus on kirjoitettu lähes päivälleen kuukausi sitten. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä jos toista.

Tyyppi täytti 30. Juhlimme sitä. Ja monia muita pienempiä juhlia sen jälkeen.

Viime viikonloppuna olimme Tukholmassa katsomassa Seinfeldin stand-up keikkaa. Se oli huikean hauska. Ja Tukholma: yhtä kaunis kuin aina ennenkin.

Hääkutsutkin tulivat painosta ja lähtivät matkaan viime viikolla.

Morsiuspuku saapui viikko sitten. Se on I-H-A-N-A! Jos voisin, olisin koko ajan se päällä.

Tänään kävimme jättämässä esteiden tutkinnan seurakunnalle.

Kaikki nämä asiat saivat minut konkreettisesti ymmärtämään, että kuuden viikon kuluttua menemme naimisiin. Ihan oikeasti.

Ja sitten minusta tulee ihan eriniminen. Sellainen terävä ja kaksitavuinen.

Samalla ymmärsin myös, että kuuden viikon päästä jään pois tästä työstä, jossa on niin kovin tiiviisti kulunut viimeiset kolme vuotta. Häämatkan jälkeen koittaa sitten freelanceriys.

Se on aika jännittävää.

Tämä kesä ja nämä kuusi viikkoa menevät hujauksessa. Katsoin juuri kalenteria, eikä ennen häitä ole kuin yksi vapaa viikonloppu. Muina on töitä, kolmikymppisiä, juhannus ja ystävän häät sekä polttarit.

Mihin se aika sitten menikin? Mihin se aina menee?

Työ

Olenkos koskaan valittanut siitä, miten inhoan näitä työviikonloppuja? Vuorokierrossa siis joka kolmas viikonloppu on töitä. Lauantai ja sunnuntai tehdään lähes koko päivä putkeen, 10 h kumpanakin. Yleensä olen viikonloppujen jälkeen ihan tööt. Toki puristusta ennen on kaksi päivää, ja niiden jälkeen yksi, vapaata. Mutta silti olen aina ihan poikki.

Vaikka aamupäivän etätyöskentelyn ja työpaikalle siirtymisen välissä on pari tuntia vapaata, koen jatkuvan hollillaolemisen uuvuttavana.

Mutta tänään ei ole ollut niin kamalaa. Sillä:

a.) heräsin jostain ihme syystä seitsemältä, ja ehdin tehdä leipätaikinan ennen työrupeaman aloittamista
b.) ulkona oli mahtava auringonpaiste, jonka lämmössä tehtiin Tyypin kanssa pitkä kävelylenkki
c.) lenkin jälkeen odotti kansainvälinen aamusauna. Aah!

Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
(Kuva on muutaman vuoden vanha. Onpas tukka kasvanut melkoisesti.)

Päivääni valoa

Ottaisin juuri nyt mielelläni sisäisen annoksen valoa. Kiitos!
Muuten nimittäin nukahdan tähän työpisteelleni, ja nolaan itseni, kun herään näppiksenpainaumat ja kuola poskilla.

Hyppäsin eilisestä iltavuorosta aamuvuoroon. Jottei se ruhtinaallinen 9 tunnin tauko vuorojen välissä olisi liikaa, paloi Kajaanissa kerrostalo myöhään tiistai-iltana. Juuri kun olin nukahtamassa uutistuottaja soitti, ja niinpä uni siirtyi reilulla tunnilla eteenpäin, kun piti päivittää uutista kotoa käsin.

Noh, rapian viiden tunnin unillakin jaksaa, kun tietää, että päivä tuo tullessaan myös kaikkea kivaa. Tänään mennään ystävän kanssa jumppaan, jonka jälkeen haetaan kehutusta uudesta intialaisesta (Garam Masalasta) syömistä. Niitä äpöstäessä katsotaan myös viimeinen Millenium-leffa.

Ai niin, ja kerroinko, että edessä on myös kaksi päivää vapaata. Jez!

Päivä 13: Teema valo

(Kuva toissa juhannukselta, jolloin konkoilin aamun pikkutunneilla kotiin ja humalaisin silmin luulin asunnon olevan tulessa. Sehän olikin aivan uskomattoman hieno yöttömän yön aurinko!)

Tein yön töitä

Viime yö oli yllätyksiä täynnä. Olin menossa nukkumaan, kun huomasin, että vastapäisen talon edessä oli palo- ja poliisiautoja.

Eihän se auttanut muu kuin alkaa töihin. Työkaverin kanssa naputettiin omissa kodeissamme uutisia. Itse pääsin nukkumaan 3,5 tunnin uurastuksen jälkeen. Onneksi onnettomuudessa ei ollut aiheutunut henkilövahinkoja.
Tänään onkin sitten väsyttänyt melkoisesti.

Sitä kyllä ihmeteltiin Tyypin kanssa, että miten voidaan olla niin tottuneita kaupungin ääniin, ettei kumpikaan oltu havahduttu romahdusta. Ilmeisesti koko illan kaupungissa jyrisseet lumi-aurat kuulostivat sen verran samalta, ettei rysähdys herättänyt mitään ihmetystä.

vko 9

ma 28.2. zumba 55 min.
ti 1.3. energy 55 min.
ke 2.3. lepo
to 3.3. crosstrainerin polkemista 60 min.
pe 4.3. loikoilua
la 5.3. töitä
su 6.3. pumppi 55 min.

Pitäisi mennä nukkumaan, huomenna seitsemäksi töihin.

Mutta mikä parasta, nykyään aamuvuoroon suoriutuminen ei ole edes niin paha, sillä valoa on niin paljon, että jaksaa naurattaa koko pyöräilymatkan!

Hyppy tuntemattomaan, tai oikeastaan sen suunnittelu

Kävin eilen kehityskeskustelussa esimieheni kanssa. Keskustelu oli mielestäni ihan hyvä ja antoisa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun sain kuulla, että taloon tulee kaksi vakipaikkaa auki ja ymmärsin, ettei minulla ole niin yhtään halua kumpaankaan.

Oikein kurkkua alkoi kuristaa kun ajattelinkin, että tätä täytyisi tehdä v a k i t u i s e s t i ja loppuelämä.

Tämä kehityskeskustelu siis vahvisti sitä ajatusta, joka on jo x aikaa muhinut päässä. Syksyllä heittäydyn freelanceriyden pauloihin.
Pelkkä ajatus tuntuu kihelmöivältä ja innostavalta. Sellaiselta, jolta tämän työn pitäisi tuntua, jotta sitä haluaisi vakinaisesti.

On helpottonut olo. Rohkea olo. Innokas olo. Saas nähdä miten käy. Onneksi tässä on aikaa sulatella ja suunnitella.

Stressi-Erkin joulun odotus

Eilinen meni hujauksessa, vaikka oli vapaapäivä. Siivottiin Tyypin kanssa kuin raivopäiset ja laadittiin joululahjalistoja, sillä tuli molemmille melkoisena yllätyksenä, että se joulu on jo ENSI VIIKOLLA. Eikä yhtään lahjaa ole vielä hankittu. Lähimmäis-parat.

Huoh, joka ikinen viikonloppu on tässä kuussa ollut täynnä jos jonkilaista pikkujoulua tai kekkeriä. Eikä tämäkään viikonloppu ole poikkeus. Lisäksi työt, hankkimattomat lahjat, yleinen stressi ja tekemättömät jutut painavat.

Duussi puhui siitä, miten on tänä vuonna osannut rauhoittaa eloa ennen joulua. Ilmeisesti moinen keino täytyy oppia kantapään kautta, sillä hänelle edellinen vuosi oli ollut liian vilkas, ja minä ymmärrän nyt, että tämmöistä en halua enää toiste.
En ole ehtinyt edes nauttia koko joulun tulosta, ja kohta se on jo ohi.

Tietenkään asiaa ei helpota se, että jouluaatoksi napsahti päivystysnakki. Onneksi sitä saa tehdä kotoa, ja toivottavasti työmäärä pysyy oletetussa neljässä tunnissa.

Sentään nämä joulukortit saatiin tehtyä, ja se jos mikä oli hauskaa. Askarrellessa ajatus lepää.

Joulukuun 13.

Neljän päivän suora

Hups, se tapahtui taas. Taitaa olla niin, että viikonloppuisin postaaminen on hiukan hankalaa.

No, torstaina luovutin valmiin kakun synttärisankarille. Samana päivänä vietettiin myös ystävän kanssa tyttöjen ilta. Katsoimme Sinkkuelämää 2 ja joimme cosmopolitaneita. Drinkit olivat hyviä, leffa huono.

Joulukuun 9.

Perjantaina kävin hieronnassa, ja menin kotikotiin ottamaan vastaan vanhempia, siskoa ja siskontyttöä jotka tulivat Helsingistä viikonlopuksi.

Eilen oli osastomme pikkujoulut, ja kävimme syömässä ja katsomassa Junnu Vainion lauluihin perustuvan esityksen Albatrossi ja Heiskanen.

Kappale ei sinänsä ollut kovin kummoinen, mutta oli mukava kuulla hyviä lauluja!

Joulukuun 11. & 12.

Tänään on mennyt koko päivä töissä. Ensin aamu etänä kotoa ja ilta toimituksessa.

Aivan hukkaan valunut päivä

Kerroinko eilen suunnitelmistani käydä tänään aamulla lenkillä? Tai ylipäätään ulkoilemassa? No, en tainnut kertoa sitä tarpeeksi ponnekkaasti itselleni. Kävi nimittäin niin, että kello 9 herättämässä ollut kännykkäni löytyi sekunti silmien auki saamisen jälkeen tyynyn alta kello 11.59.

Oli vissiin hiukan tuota univelkaa.

Niinpä kaikki perjantaiaamun suunnitelmani jäivät niille teloille, ja sen sijaan join äkäisenä kupillisen lattea, kävin suihkussa ja läksin lounaan kautta töihin.

Olkoon sitten niinkin, että kolmannesta luukusta paljastuu palanen työpistettäni. Tämän parissa sitä pakerretaan vielä tämä ilta. Illalla tulee ystävä Rovaniemeltä, ja edessä koittaa kolmen päivän vapaa! Jei!

Joulukuun 3.

Ite teen!

Joulukalenteri osa 2

Tänään olen ollut liian vähän ulkona. Sen tuntee nuhjuisuudesta ja velttoudesta. Jotenkin näin iltavuoroviikkoina sitä helposti vaan lipsahtaa aamu-/iltapäiväpuuhailuun, ja ennen kuin huomaakaan, on aika lähteä töihin.

Jos huomenna olisin reipas, ja menisin heti aamusta vaikka juoksemaan.

Tämänpäiväiseen puuhasteluun kuului kokkailu. Tein nimittäin Tyypille piirakan. Sen valmistuttua tein myös vakaan päätöksen ruveta merkkaamaan kaikki pakkaseen laittamani ruuat.

Kävi nimittäin niin, että sulattamistani kolmesta taikinajämäpalloista yksi oli makeaa piirakkataikinaa, yksi suolaista piirakkataikinaa ja yksi pastataikinaa. Tulipa harvinaisen mielenkiintoinen piirakka.

No, kiltisti se Tyyppi sitä söi. On se vaan niin kohtelias!

Joulukuun 2.

Omituinen kolmen taikinan piirakka. Ite tein!

Pätkätyöseminaari ja Kelis

Kävin Tampereella viikonloppuna. Journalistiliitto järjesti Pätkätyöseminaarin siellä. Oli yhtä aikaa helpottava että surullista kuulla, ettei oma työnantajani ole ainoa jonka leivissä on lukuisia nuoria ihmisiä lyhyissä tai tosi lyhyissä työsuhteissa.

Keskustelu oli vilkasta ja mielenkiintoista. Junassa matkalla Helsinkiin mietin, miten masentava tämä aika on tulla alalle. Kyseessä on kuitenkin mielestäni yksi maailman mielenkiintoisimmista ammateista. Harmi vain, että oman paikkansa eteen joutuu vähän väliä taistelemaan tosissaan.

Helsingissä kävimme ystävieni kanssa katsomassa Kelistä. Ja wau, miten mahtava Kelis onkaan. Vaikka settilistassa oli harmittavan paljon uutta (itselleni tuntemattomampaa) materiaalia oli naisen karisma sen verran suuri, ettei kappaleiden iskemättömyys haitannut.

Sen sijaan Circus, jossa keikka oli, ei todellakaan ollut oma paikkani. Huomasin taas, miten paljon mielummin viihdyn pystybaareissa ja kapakeissa, joissa kuulee keskustella, kuin suurissa yökerhoissa, joissa puhumisen sijaan aikaa vietetään tanssien.

Tämä viikko iltavuorossa. Toisaalta on kivaa kun saa aamulla nukkua pitkään, toisaalta taas on ankeaa, että päivä menee kuin salaa ohi.

Onni on pieniä asioita

Kuten tämä ihanuus, joka kohtasi minua tänä aamuna. Toinen orkideoistani, jonka olen useaan otteeseen luullut jo kuolleen, onkin tehnyt neljä terhakkaa nuppua, joista yksi on jo niin pitkällä, etten usko sen lannistuvan, vaan tarjoavan minulle kohta kaunista ihasteltavaa!

Muuten elo ollut aika kiireistä. Lauantaina oli ensi-ilta, ja eilen toinen esitys. Ensi-ilta meni hyvin, mutta eilinen ei niinkään. Kenties se on sitä toisen näytöksen kiroutta. Hmpf.

Keskiviikkona loppuu taas työsopimus. Tällä kertaa en jaksa olla asiasta stressaantunut. Jos sitä ei jatketa, niin sitten sitä ei jatketa.

Keksin jotakin muuta. Olen täynnä taistelutahtoa.

Olen tarmokas!

Olen yrittelijäs!

Kyllä minä pärjään.

Tänään Oulussa on ollut parikymmentä astetta pakkasta ja melko kova viima. Menin kävellen töihin, mutta jossain vaiheessa se alkoi ärsyttää niin paljon, että päätin mennä huomenna pyörällä, vaikka sitten tuuli puhaltaisi naaman irti. Kerta!

Tänään olen kuluneen kolmen tunnin työpäivän aikana kuunnellut lukuisia kertoja seuraavat kappaleet:

Leevi And The Leavings: Jossain On Kai Joulu
Jarkko Martikainen: Joulu on juhlista pahin
Leevi And The Leavings: Jouluaattona Kännissä
Leevi And The Leavings: Pohjoisen taivaan alla
Band Aid: Do they know it's Christmas
Petra: Tulkoon joulu
Leonard Cohen: Hallelujah
Vesa-Matti Loiri: Varpunen jouluaamuna
Lennon: Happy Christmas (War is Over)
Juice: Sika

Silti ei ole joulufiilis vielä alkanut. Ehkä se syttyy vasta huomenaamulla kun pääsee joulusaunaan ja telkkarista tulee Ihmeellinen on elämä.
Sitä odotellessa:

Oikein ihanaa, makoisaa ja rentouttavaa joulua kaikille!

Jos hyppää, miten putoaa?

Tämä on taas tätä vaihetta tässä elämän kaaressa. Nyt on syklissä se vaihe, kun työsopimus on tulossa päätökseensä. Talossa tapahtuneiden yt-neuvottelujen tuloksen jälkeen on kuulema synkät näkymät vuoden vaihteen jälkeiseen työllistymiseen.
Sehän ei taaskaan ole mikään ihme, että tulevasta ei osata sanoa. Eihän ole tähän mennessä koskaan aiemminkaan.

Tämä kaikki on saanut omat pienet aivosolut liikkeelle ja ihmettelemään tämän kaiken merkityksellisyyttä.
Mitä järkeä tässä on?
Mitä järkeä on siinä, että epätasaisen tasaisin väliajoin itsensä löytää tilanteesta jossa stressaa, ahdistuu ja epäilee kaikkea tekemistään?
Miksi ajaa itsensä tilaan, jossa ei luota mihinkään mitä tekee, ei itseensä, ei ammattitaitoonsa, ei mahdollisuuksiina, ja vain sen vuoksi.
Niin minkä?

Onneksi tänä syksynä olen mukana teatteriprokkiksessa, josta joka harjoituskerran myötä tulee kiinnostavampi ja innostavampi.
Ihan jo mietiskellyt, josko tässä pitäisi vuoden vaihteen heittäytyä vallan leijailemaan kulttuurinsiivillä.
Näyttelisi ja kirjoittaisi runoja.
Ei se olisi sekään hassumpaa.

Sanokoon Jarkko sen paremmin. Tärkeimmäistä ei saa sentään luopua.

Tasan ei käy onnen lahjat

Eilinen päivä oli tosi kiva. En oikein tiedä miksi.
Ehkä siksi, että sain tiskattua. Ja leivoin piirakkaa, josta tuli tosi hyvää. Ja että Tyyppi tuli kotiin. Ja että sain töissä jutun ajoissa valmiiksi.

Tämä päivä ei ole samanlainen kuin eilinen.
Herättyäni huomasin, että niskat ovat jumissa ja se säteilee pääkipuna.
En ehtinyt syödä aamiaista.
Hiukset ovat kamalat.

Töissä jutustani oli eräs osa päivän palautteen kehitettävää-osastolla. Miksi en ollut tajunnut ko. asiaa itse?
Ärsyttää. Samalla kasvaa paine ja tietoisuus siitä, että sopimukseni loppuu vuoden vaihteessa. Jos tämmöisiä virheitä tapahtuu, niin kuka sopimustani jatkaisi?
Varsinkin kun pätkäläisiä tarvitaan koko ajan vähemmän ja tarjolla on niin monta minua parempaa.

On tämä surkeaa.
Juuri kun olen saanut työstettyä ja hyväksyttyä ajatuksen, ettei minusta tule isona näyttelijää ja innostun tästä mikä minusta tuli, en luultavasti saa tehdä sitäkään.
Mihin sitä sitten alkaa?

Anti-Midas

Omistan kosketuksen joka muuttaa kaiken huonoksi.
Siltä ainakin tuntuu, kun jälleen juttuni siirtyi eteenpäin ja lisäpengonan alle. Ehkä minä en vain osaa. Olen liian yksinkertainen, että voisin tehdä hienoja analyyseja tai johtopäätöksiä. Argh! Tämä on niitä päiviä, jolloin kyrsii heti ensi hetkistä lähtien.

Syksy on muuttunut talviseksi. Ulkona ei pärjää ilman lapasia ja pimeä tulee koko ajan aikaisemmin. Tänään maassa oli jäätynyttä loskaa/lunta. Hengitys höyryää ja ruoho narskuu askelten alla. Hetkittäin kaipaan sitä sateista, mutta vielä lämmintä syksyä, jolloin puut loistavat punaisen ja oranssin väreissä. Oliko sitä tänä vuonna ollenkaan?

Tyyppi on tämän viikon syyslomalla. On kivaa vaihtelua tähän semisinkun arkeen. Ongelmaksi taitaa ainoastaan muodostua kuorsaaminen, jota kuulema nykyään harrastan. Tyyppi aikookin ostaa mulle lahjaksi nenälaastareita.

Viikonloppu töissä

Viikonloppu mennyt töissä. Onneksi Tyyppi tuli Ouluun jo torstaina, niin olen ehtinyt häntä nähdä. Viikonloppu on ollut melko kiireinen ja raskas. Naantalin tragedia ja Oulussa sattunut puukotus ovat tehneet mielen surulliseksi.
Vaikka näitä surullisia tapauksia tulee aika ajoin vastaan, ei niihin oikein koskaan totu. Sen tiedän, ettei minusta olisi koskaan esimerkiksi ensiaputyöhön. Kaikki kunnia niille henkilöille jotka sitä tekevät.

Eilen oli kuitenkin rentouttavaa ja mukavaa töiden jälkeen. Veli ja veljenvaimo oli pitkästä aikaa ulkoilemassa ja heidän kanssaan olikin oikein kivaa. Äitikin tuli Helsingistä syyslomaa viettämään tänne. Huomenna tulee meille ja aiotaan mennä leffaan. Kivakiva.

Yritän pian saada kuvattua päiväni, niin lunastan senkin lupauksen.

Ärsyttää, kun ipodista loppui akku töihin tullessa. Kuinka ankeaa pyöräillä kotiin ilman musiikkia!

Normipäivä

Halusin tehdä useissa blogeissa nähdyn päivä kuvina -postauksen. Mutta päivän aikana unohdin tehtävän, joten sain kootuksi ehkä kaksi kuvaa koko päivästä. En aio kuitenkaan lannistua tästä vastoinkäymisestä, vaan päätän toteuttaa sen huomenna.

Sitä ennen tässä kuvia siltä epäonniselta päivältä ja joltakin toiselta. Olivat samalla muistikortilla, niin lykkäsin tänne.

Mutta mulle kuuluu aika mukavia juttuja. Nimittäin työt jatkuvat nyt vuoden loppuun asti! Olen tosi mielissäni. Aion tästä vakuudellisesta taloudellisesta tilanteesta johtuen viedä ompelukoneen korjaajalle.

Harmillista sen sijaan on se, että viisaudenhammas on äitynyt tosi kipeäksi. Yritin varata aikaa hammaslääkäriin, mutta siellä oli linjat tukossa. Pyysivät jättämään viestin vastaajaan. Toivottaasti soittavat pian takaisin. On sen verran kipeä hammas.

Viime viikolla (tai toissa) oli aamulla tosi sankka sumu, joka kyllä tässä kuvassa näkyy enää melko repaleisena tuolla Intiön yllä.

Lauantaina oli tosi huono hiuspäivä, joten helpommalla pääsi, kun laittoi koko höskän kiinni.

Lähikuva.

Paraskaverin kanssa oltiin citileideilemässä, ja treffattiin ystäviä Lahdesta. Coffee Housessa join mochaccinon. Nam!

Eipä tässä nyt muuta. Lähden potemaan hammastani ja vääntämään yhtä kinkkistä uutista. Josko huomenna muistaisi kuvata oman arkensa.

Varastettu pyörä

Blogijumi näköjään sen kuin jatkuu. Hö, mistähän tämä johtuu? Samaa olen huomannut muissakin blogeissa.

Töissä oli tänään kivoja uutisia, kun katsoin uutta tuntilistaa ja töitä on nyt 8.11 asti. Jes! Se on oikein kivaa senkin vuoksi, että olen nyt huomannut, että tykkään tosi paljon siitä mistä teen. Ehkä ne keväiset epäonniset pääsykokeet sysäsi jotenkin eteenpäin sitä tykkäämistä tästä työstä.

Pyörä pöllittiin viime viikolla, mikä on kovin kakkaa siksi, että nyt täytyy kävellä joka paikkaan.Voi että se on hidasta! Pyörällä olisi perillä sekunnissa.

Näin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Muodin Huipulla mainoksen. Ja siellä oli veli! Jännä jännä, alkaisi jo, niin tietäisi miten sitä hälle käy.

Blogijumi

Ilmeisesti menin niin onnenhuumaan tästä vaihtuneesta siviilisäädystä, että iski kaamea bloggausjumi. Tai ehkä syynä on ollut hoppuviikko ja Tyypin Tornioon lähdön valmistelu.

Eilen siis käytiin muuttamassa mies sänkyineen ja pöytineen melko ankeahkoon opiskelijayksiöön. Toisaalta, eihän tuolla niin väliä, kun ei hän kuulema aio viettää siellä kuin viikot. En oikein osaa vielä olla mitään mieltä tästä uudesta tilanteesta, sillä olin kotiinpäästyä niin poikki, että en edes tajunnut olevani kotona yksin.

Nyt pyörähti käyntiin kesän viimeinen työviikko, jonka jälkeen aion ottaa hurjan rennosti seuraavat kaksi viikkoa. Sen jälkeen odottelenkin, josko täältä sorvin äärestä soitettaisiin hommiin. Viime viikolla sain lohduttavan s.postin, että näin luultavasti tulee käymään, eikä maalaamani kauhukuvat täysin turhasta ihmisyydestä taidakkaan toteutua.

Lopuksi vielä pari laadukasta kännykkäkamerakuvaa Delfinaarioista. Nuo delfiinit olivat kyllä niin liikuttavia, että itkin läpi esityksen. Miten ne onkin niin älykkäitä!

Ja sitte vielä se sormuski.

Kriisinkaari

Kolmipäiväinen kriisinkäsittelyni on nyt tehnyt tehtävänsä, ja olo alkaa olla aika tyyni ja tasainen. Tiistai meni itkiessä niin, että lopulta pää oli kipeä ja silmät lähes turvonneet umpeen. Keskiviikkona vuorossa oli raivo, viha ja loukkaantuneisuus. Eilen olin vain zen, ja sujut asian kanssa.
Olen ymmärtänyt, että vaikka määräaikaisuutta ei kohdalleni osunut, tuurauksia varmasti riittää, joten turha tässä on heittää kirvestä kaivoon.

Tänään odotan työpäivän loppumista ja matkaa Tampereelle. Ihana nähdä ystäviä ja päästä Särkänniemeen!
Sunnuntaina vuorossa on Flow ja Lily Allen! Ainoa huono puoli on kotiinpaluussa, joka alkaa maanantaina kello 5.30. Junasta täytyy suoriutua vielä suoraan töihin. Blaah!

Olen minä kyllä tämän miniloman ansainnutkin, sillä pitkiä reppareita on tullut nyt kirjoitettua viisi putkeen. Sinänsä ne ovat olleet ihan hauskoja, pääsinhän elämään päivän mummuna, toisen päivän teininä ja viime viikolla vietin yön pizzeriassa.