Eilinen päivä oli tosi kiva. En oikein tiedä miksi.
Ehkä siksi, että sain tiskattua. Ja leivoin piirakkaa, josta tuli tosi hyvää. Ja että Tyyppi tuli kotiin. Ja että sain töissä jutun ajoissa valmiiksi.
Tämä päivä ei ole samanlainen kuin eilinen.
Herättyäni huomasin, että niskat ovat jumissa ja se säteilee pääkipuna.
En ehtinyt syödä aamiaista.
Hiukset ovat kamalat.
Töissä jutustani oli eräs osa päivän palautteen kehitettävää-osastolla. Miksi en ollut tajunnut ko. asiaa itse?
Ärsyttää. Samalla kasvaa paine ja tietoisuus siitä, että sopimukseni loppuu vuoden vaihteessa. Jos tämmöisiä virheitä tapahtuu, niin kuka sopimustani jatkaisi?
Varsinkin kun pätkäläisiä tarvitaan koko ajan vähemmän ja tarjolla on niin monta minua parempaa.
On tämä surkeaa.
Juuri kun olen saanut työstettyä ja hyväksyttyä ajatuksen, ettei minusta tule isona näyttelijää ja innostun tästä mikä minusta tuli, en luultavasti saa tehdä sitäkään.
Mihin sitä sitten alkaa?
2 comments:
Voi sentään. Huono päivä itsessään on jo kurja juttu, siis jos on kaikkia pieniä vastoinkäymisiä - saati sitten, kun soppaan sotketaan myös niitä isompia huolettavia elämän asioita. Sitä on itekin välillä ihan murheen alhossa näiden taitojensa (tai siis taitamattomuutensa) kanssa, mutta välillä taas jotenkin muistaa uskoa itseensä. Muistahan sinäkin. :)
Kiitos Duussi sanoista. Ne lämmittävät mieltä. Ja onhan se niin, että uskoa pitäisi itseensa valaa, sillä jos en minä, niin kuka sitten?
Post a Comment