Sunday, December 12, 2010

Neljän päivän suora

Hups, se tapahtui taas. Taitaa olla niin, että viikonloppuisin postaaminen on hiukan hankalaa.

No, torstaina luovutin valmiin kakun synttärisankarille. Samana päivänä vietettiin myös ystävän kanssa tyttöjen ilta. Katsoimme Sinkkuelämää 2 ja joimme cosmopolitaneita. Drinkit olivat hyviä, leffa huono.

Joulukuun 9.


Perjantaina kävin hieronnassa, ja menin kotikotiin ottamaan vastaan vanhempia, siskoa ja siskontyttöä jotka tulivat Helsingistä viikonlopuksi.

Eilen oli osastomme pikkujoulut, ja kävimme syömässä ja katsomassa Junnu Vainion lauluihin perustuvan esityksen Albatrossi ja Heiskanen.

Kappale ei sinänsä ollut kovin kummoinen, mutta oli mukava kuulla hyviä lauluja!

Joulukuun 11. & 12.






Tänään on mennyt koko päivä töissä. Ensin aamu etänä kotoa ja ilta toimituksessa.

No comments: