Tuesday, December 14, 2010

Stressi-Erkin joulun odotus

Eilinen meni hujauksessa, vaikka oli vapaapäivä. Siivottiin Tyypin kanssa kuin raivopäiset ja laadittiin joululahjalistoja, sillä tuli molemmille melkoisena yllätyksenä, että se joulu on jo ENSI VIIKOLLA. Eikä yhtään lahjaa ole vielä hankittu. Lähimmäis-parat.

Huoh, joka ikinen viikonloppu on tässä kuussa ollut täynnä jos jonkilaista pikkujoulua tai kekkeriä. Eikä tämäkään viikonloppu ole poikkeus. Lisäksi työt, hankkimattomat lahjat, yleinen stressi ja tekemättömät jutut painavat.

Duussi puhui siitä, miten on tänä vuonna osannut rauhoittaa eloa ennen joulua. Ilmeisesti moinen keino täytyy oppia kantapään kautta, sillä hänelle edellinen vuosi oli ollut liian vilkas, ja minä ymmärrän nyt, että tämmöistä en halua enää toiste.
En ole ehtinyt edes nauttia koko joulun tulosta, ja kohta se on jo ohi.

Tietenkään asiaa ei helpota se, että jouluaatoksi napsahti päivystysnakki. Onneksi sitä saa tehdä kotoa, ja toivottavasti työmäärä pysyy oletetussa neljässä tunnissa.

Sentään nämä joulukortit saatiin tehtyä, ja se jos mikä oli hauskaa. Askarrellessa ajatus lepää.

Joulukuun 13.

No comments: