Saturday, February 21, 2009

Ihan vaan ittestäni ja itteäni

10 vuotta sitten minä...
1. Harrastin ensimmäisen kerran seksiä.
2. Päätin peruskoulun.
3. Kiersin kesäistä Suomea junalla kahden ystävän kanssa.

5 vuotta sitten minä...
1. Olin aloittanut vakavan seurustelun.
2. Leikkasin pitkät hiukseni lyhyiksi.
3. Sain suloisen kummitytön.

3 vuotta sitten minä...

1. Muutin Tyypin kanssa kommuunista kahdestaan asumaan.
2. Sain toisen suloisen kummitytön.
3. Päätin tehdä opinnäytetyönä keittokirjan.

Vuosi sitten minä...

1. Kävin koulua loppuun tohinalla ja kirjoitin opinnäytetyötä.
2. Sain oman alani kesätöitä.
3. En käynyt kertaakaan luonnon vedessä uimassa.

Tähän asti tänä vuonna minä...

1. Olen tehnyt töitä ja kirjoittanut työsopimuksen mukavan pitkäksi aikaa.
2. Olen muuttanut.
3. Olen tilannut kengät Uudesta-Seelannista.

Eilen minä...

1. Siivosin.
2. Pelasin ystävien kanssa lautapelejä ja voitin parini kanssa Aliaksen.
3. Kuuntelin Duffyn Rockferry-albumin kaksi kertaa putkeen.

Tänään minä...

1. Menen töihin.
2. Heräsin liian aikaisin.
3. Edellisten hyvitykseksi menen Amarilloon syömään.

Huomenna...

1. Menen töihin.
2. Katson Oscar-gaalan.
3. Yritän raahautua pumppiin.

No comments: