En edes yritä selitellä

Siinähän hurahti sitten lähes kuukausi bloggaustaukoa. Mikä lie minut pitänyt täältä pois. Syytän töitä, kevätmasennusta ja yleistä angstia.

Tai korjataan, ei minulla ole yleistä angstia per se, mutta jonkin sortin alavire iskee heti kun on hetki vain olla.

Ja se jos mikä on raivostuttavaa. Kun niinä hetkinähän pitäisi nimenomaan, vain olla. Samaan aikaan koen kuitenkin kasvavaa riemua tästä ihanasta valon määrästä, joka sen kun jatkuu ja jatkuu.

Huhtikuu tulee menemään ohi melkoisella vauhdilla. Lauantaina meillä on umpihankifutisturnaus Kemissä, ensi viikolla karkaan Rovaniemelle, sitten on töitä ja sitten pääsiäinen Helsingissä.

Hui, kohta tupsahtaa heinäkuu ja minusta tulee rouva.

Joko odotatte innolla syksyä, jolloin ryhdyn freeksi ja blogistakin tulee varmasti sen myötä pelkkä onnen ja auringon tyyssija?!

Tein yön töitä

Viime yö oli yllätyksiä täynnä. Olin menossa nukkumaan, kun huomasin, että vastapäisen talon edessä oli palo- ja poliisiautoja.

Eihän se auttanut muu kuin alkaa töihin. Työkaverin kanssa naputettiin omissa kodeissamme uutisia. Itse pääsin nukkumaan 3,5 tunnin uurastuksen jälkeen. Onneksi onnettomuudessa ei ollut aiheutunut henkilövahinkoja.
Tänään onkin sitten väsyttänyt melkoisesti.

Sitä kyllä ihmeteltiin Tyypin kanssa, että miten voidaan olla niin tottuneita kaupungin ääniin, ettei kumpikaan oltu havahduttu romahdusta. Ilmeisesti koko illan kaupungissa jyrisseet lumi-aurat kuulostivat sen verran samalta, ettei rysähdys herättänyt mitään ihmetystä.

vko 9

ma 28.2. zumba 55 min.
ti 1.3. energy 55 min.
ke 2.3. lepo
to 3.3. crosstrainerin polkemista 60 min.
pe 4.3. loikoilua
la 5.3. töitä
su 6.3. pumppi 55 min.

Pitäisi mennä nukkumaan, huomenna seitsemäksi töihin.

Mutta mikä parasta, nykyään aamuvuoroon suoriutuminen ei ole edes niin paha, sillä valoa on niin paljon, että jaksaa naurattaa koko pyöräilymatkan!

"Ei, ei noin", hän moittii dödö-käyttäytymistä

Pitäisikö olla kuitenkin mielissään siitä, että on liikkunut säännöllisesti? Siis vaikka ei voi olla mielissään siitä, että olisi liikkunut niin monta kertaa kuin oli tavoite?

Aion olla. Kuten aion ottaa myös megaspurtin. Hääkoltun tilaamiseen on enää 2kk ja siinä ajassa pitäisi saada sen verran löllöä vähemmäksi, ettei tarvitsisi sitten olla ahdistunut kun käydään mittanauhalla ruhon kimppuun.

Riikka kirjoitti juuri joogatunnille meikkaajista. Olen aivan yhtä äimänä. Eikä pelkästään jooga, vaan esimerkiksi aamupumppiin tai combattiin?
Oikeasti, tunnille, jossa hiki valuu solkenaan.

Itselläni on liikkuessa meikkiä silloin, jos menen jumppaan töiden jälkeen, jolloin en jaksa pestä niitä pois. Mutta että tunnille varta vasten meikattuna. Se on minusta melkein yhtä käsittämätöntä, kuin ne tyypit, jotka lisäävät dödöä hikiselle iholle.

Muistan vieläkin miten jossain esiteini-iän valistusvihkosessa iskostettiin mieleen, että deodoranttia lisätään puhtalle ja kuivalle iholle. En käsitä sitä, että nuin vain sitä suihkitaan läpihikiseen kainaloon kahden tunnin välissä.

vko 8

ma 21.2.
ti 22.2. crosstrainerin polkeminen 60 min
ke 23.2.
to 24.2.
pe 25.2. pumppi 55 min.
la 26.2. yoga 55 min.
su 27.2.

Note to self: riitelystä tulee paha mieli

Kun elämä on pääsääntöisesti ihanaa, eikä ole sen suurempia syitä tapella, ovat riidat harvinaisen voimaavieviä ja ankeuttavia.

Ei sillä, että se tavallinen arki mitään jatkuvaa auvoa olisi, mutta ne siihen kuuluvat kähinät tai kiukuttelut ovat iltaan mennessä sovittuja.

Sen sijaan tämmöinen suurempi riitely ottaa luonnolle, ja siksi monta päivää menee ihan surkeiluksi. Onneksi ihminen on kuitenkin rakennettu anteeksiannosta, ymmärryksestä ja empatiasta. Siksi voi sopia, ja olla taas kavereita.

Olen onnellinen, että kaikki on taas takaisin ruodussaan ja elämä on jälleen kivvaa.

Löysin vanhempien luota muistojen laatikon, jota olen nyt käynyt läpi. Ja voi sitä liikutuksen ja naurun määrää mitä ko. laatikko on saanut aikaan.

Kyllä minulla on ollut melkoinen onni tuntea niin monenlaisia ihania ihmisiä elämäni aikana. Hirvittävästi mieltä lämmitti kaikki pienet lippuset ja lappuset, joita toisillemme olemme kirjoittaneet. Puhumattakaan kaikista kirjeistä ja korteista.

Hauskin taisi kuitenkin olla oma tuotokseni Suosikin iki-ihanalle Ekille.
Vai mitä sanotte tästä (tosin lähettämättä jääneestä) kirjeestä?

Dear Eki!

Haluaisin tietää kasvaako rinnat kuukautisten alkamisen jälkeen? Mittani on 156/42 oonko normaalipainoinen?
Voiko fritsun imeminen olla vaarallista? Kiitos!
T:-83
PS: oon 12-v.

Sensuuri iski

Ensimmäisen kerran elämässäni sensuroin omaa blogikirjoitustani. Se oli liian lähellä. Se oli liian henkilökohtainen. Tuntuu tylsältä, mutta olen varma, etten halua julkaista sitä täällä.
En halua joutua selittelemään.

Huoh, kaikki on ihan mälsää. Kaikki on raivostuttavaa. Kaikki on uuvuttavaa.

"Onko parempi tuntea raivokasta vihaa kuin olla tuntematta mitään? Onko parempi olla pahantuulinen ja katkera kuin välinpitämätön ja kylmä."

Tämä on huono päivä. Eilinen oli huono päivä. Minusta tuntuu, että tällä viikolla näitä huonoja päiviä tulee riittämään.

Viikon 7 urkat

ma 14.2. piloxing 55 min.
ti 15.2.
ke 16.2.
to 17.2. corepulse 55 min.
pe 18.2. cycling+core+venyttely 90 min.
la 19.2.
su 20.2.

Kiividilemma osa 2

Kuten Tiina tuolla kommentilaatikossa jo mainitsi, huomasi Tyyppikin eilen illalla, että kiivithän eivät välttämättä ole varastettuja, pelkästään laittomasti haltuunotettuja.

Onneksi kuitti löytyi roskista. Ja näinhän oli. Kiivit oli veloitettu ja maksettu. Tästä vähemmästä pahasta innostuin niin, että nyt otin niitä töihin evääksi kaksi!

Tänä aamuna, kun lähdin töihin ja oli -27 astetta pakkasta, olin onnellinen siitä, että:

- meillä on lämmitetty pyörävarasto
- ei tuullut kovin paljon
- aamuvuorosta pääsee valoisaan aikaan kotiin
- on perjantai

Aion tänään jumpata, mennä Tyypin kanssa syömään ja leffaan, ja huomenaamulla nukkua pitkään.

Moraalinen dilemma, jonka ratkaisin. Ehkä.

Minulla on kotonani varastettua tavaraa. Nimittäin viisi kappaletta kiivejä. Kiivit eivät suinkaan olleet tietoisesti varastettuja, mutta luvatta ja maksamatta ne on kuitenkin otettu.
Tai tarkennettakoon, joku ne on maksanut, mutta ei se, jonka hallussa kiivit nyt ovat.

Purimme eilen kauppaostoksia, kun huomasin, että muiden kamppeiden joukossa oli pussillinen (mitä aluksi luulin perunoiksi) kiivejä. Kun kysäisin Tyypiltä, että kui hää noin monta kiiviä, alkoi mysteeri selvitä.

Tyyppi ei ollut hakenut kiivejä. Minä en ollut ottanut kiivejä. Kiivit olivat tulleet viimeisenä liukuhihnalta, kertoi pakkaamassa ollut Tyyppi,

Jos syyllisiä haluaa etsiä, löytyy niitä kaupantädistä Tyyppiin ja itseeni. Miksi kaupantäti päästi seuraavan asiakkaan ostokset samalle linjalle, miksi Tyyppi ei kysynyt minulta ovatko kiivit meidän, jos kuitenkin ihmetteli asiaa, laitoinko minä pulikan linjalle?

Ja ennen kaikkea, miksi en palauttanut kiivejä.

Puolustuksekseni sanottakoon, että minulla oli ihan kaamea nälkä ja väsy. Ulkona oli yli -20 astetta pakkasta. Kiivit olivat maksaneet vain 1,20 euroa.

Nämä kaikki seikat painoivat vaakakupin sen puolelle, etten lähde palauttamaan kiivejä.

Tänä aamuna oli kiire töihin, ja aamupala jäi väliin. Nappasin pöydälle jääneestä pussista yhden kiivin mukaan.
Söin sen äsken.
Tuli vähän huono omatunto.