Minulla on kotonani varastettua tavaraa. Nimittäin viisi kappaletta kiivejä. Kiivit eivät suinkaan olleet tietoisesti varastettuja, mutta luvatta ja maksamatta ne on kuitenkin otettu.
Tai tarkennettakoon, joku ne on maksanut, mutta ei se, jonka hallussa kiivit nyt ovat.
Purimme eilen kauppaostoksia, kun huomasin, että muiden kamppeiden joukossa oli pussillinen (mitä aluksi luulin perunoiksi) kiivejä. Kun kysäisin Tyypiltä, että kui hää noin monta kiiviä, alkoi mysteeri selvitä.
Tyyppi ei ollut hakenut kiivejä. Minä en ollut ottanut kiivejä. Kiivit olivat tulleet viimeisenä liukuhihnalta, kertoi pakkaamassa ollut Tyyppi,
Jos syyllisiä haluaa etsiä, löytyy niitä kaupantädistä Tyyppiin ja itseeni. Miksi kaupantäti päästi seuraavan asiakkaan ostokset samalle linjalle, miksi Tyyppi ei kysynyt minulta ovatko kiivit meidän, jos kuitenkin ihmetteli asiaa, laitoinko minä pulikan linjalle?
Ja ennen kaikkea, miksi en palauttanut kiivejä.
Puolustuksekseni sanottakoon, että minulla oli ihan kaamea nälkä ja väsy. Ulkona oli yli -20 astetta pakkasta. Kiivit olivat maksaneet vain 1,20 euroa.
Nämä kaikki seikat painoivat vaakakupin sen puolelle, etten lähde palauttamaan kiivejä.
Tänä aamuna oli kiire töihin, ja aamupala jäi väliin. Nappasin pöydälle jääneestä pussista yhden kiivin mukaan.
Söin sen äsken.
Tuli vähän huono omatunto.
2 comments:
Hihihiii
Katsoitko kuitista, ettei seuraavan asiakkaan kiivit kuitenkin tullut teidän laskuun? Sittenhän se ei olisi varastamista. Jos se kassahihnan välipalkki on valskannut ja kiivit paenneet teidän ostosten puolelle. ;)
Post a Comment