Friday, February 12, 2010

Niisk

Minä se sitten olen tunnollinen työntekijä. Sairastankin silloin kun jään työttömäksi. Loppui se sopimus viikko sitten, ja toisin kuin koskaan aiemmin, sille ei tullutkaan samantien jatkoa. Kummallista kyllä, olen asian suhteen aivan tyyni.
Keskiviikkona oli esitys. Juuri kun olin lähdössä Valveelle, tuli aivan kamala olo ja palelu. Esitys meni onneksi nopeasti ohi, ja sen jaksoi tsempata, mutta loppu illan palelinkin sohvan mutkassa. Tässä siis viime päivien aktiviteetit.




Tänään olo on ollut muuten parempi, mutta nenä on enemmän tukossa kuin koskaan. Noita nenäsuihkeitakaan ei voi koko ajan olla suhauttelemassa. Eikä sarvikuonolla lirutettu vesi kulje sieraimesta mihinkään. Onneksi tyyppi tulee ihan kohta viikonlopuksi kotiin, joten on joku täällä hoivaamassa.

Parasta lääketä since lapsuuden: kuuma mustaherukkamehu. Valitettavasti tarjolla ei ole omatekemää, joten oli turvauduttava teolliseen valmisteeseen.
Tälläisessä asussa täällä on sairasteltu. Nuo villasukat olen saanut äidiltä joskus vuosia sitten. Eilen parsin niiden pohjassa ammottavat reiät. Enpä ole tietääkseni koskaan ennen parsinut mitään.
Tarkoitus oli tällä viikolla alkaa tarjota avustavan toimittajan töitä eri lehdille. Kipeäksi tulo siirsi suunnitelmia nyt viikolla. Ensi viikolla alkakoon tämä uuden elämän haltuunotto. Ei toisaalta haittaa ottaa hetki rennosti.




No comments: