Wednesday, October 29, 2008

Ihminen menee rikki, kun sen luottamuksen varastaa

Tänään olen miettinyt paljon pettämistä ja parisuhteita lähipiirissä tapahtuneiden juttujen vuoksi. Yksinkertaisimmillaanhan asiassa tapahtuu niin, että kun joku pettää jonkun, hän samalla rikkoo kaiken sen, mihin se toinen on uskonut ja mitä hän on pitänyt totena. Hän särkee sen toisen.

Kaiken sen päälle tulevat käytännön asiat, ajatukset, loputtomat pohdinnat ja syyn etsiminen. Valitettavasti samalla syntyy petetyllä epäilys siitä, että syy on ollut hänessä. Oma kiinnostavuus ja viehättävyys joutuu suurennuslasin alla.
Asiaan kuulumattoman on helppo sanoa, ettei vika ole petetyssä. Vaikeampaa on sen sijaan saada petetty uskomaan se.

Ja vaikka kuinka olisi joskus siinä suhteessa väärin toiminut tai toista loukannut, ei mikään normaali teko ole niin kauhea, että se oikeuttaisi pettämään. (En tiedä oikeuttaisiko pettäminenkään?)

Humala ei mielestäni selitä mitään, enkä ymmärrä, että jos ei nykyisyyteensä ole tyytyväinen, miksi ei tee sille jotakin enne kuin tekee katalasti.

Ja miksi toisen kipua ei voi viedä pois. Oma kipu on helpompi kestää, kuin katsoa toisen vierestä.

No comments: