Tuesday, July 27, 2010

Kuvia menneestä mahtimatkasta

Blogissa on pitänyt melkoista hiljaiseloa. Syyt löytyvät kesästä ja pakottavasta tarpeesta päästä aina töiden jälkeen ulos ja aurinkoon.
Harvemmin tulee enää illalla kotona avattua tietokonetta.

Menneestä Roskilden matkasta on kohta jo kuukausi, mutta kuvat tuolta ihanaiselta Tanskan festivaalilta pääsevät julki vasta nyt.

Silta Ruotsin ja Tanskan välissä oli huiman pitkä. Meri siinsi sinisenä ja välkkyvänä edessä.

Siellä oli kuuuma. Kahtena ensimmäisenä yönä teltassa paleli, mutta aamulla herättiin aina nihkeyteen ja hikeen kun aurinko paistoi armotta Jotoksen läpi .

Oli siellä muutama muukin.

Festareilla oli vaikka mitä siistiä, kuten hedelmäkioski ja Ben&Jerry's -kiska. Lisäksi siellä oli tämmöinen keinupiste. Varsinkin ekana iltana kun kaikkien vastoinkäymisten jälkeen päästiin festarialueelle ja nähtiin nämä keinut valaistuna pimeässä yössä, oli näky vaikuttava.
Ja oli niissä huisin kiva keinuakin!

Ihmisiä riitti silmänkantamattomiin.

Sitten siellä oli tämmöinen uima-aluekin.

Arena ei vetänyt kaikkia, jotka halusivat nähdä livenä The Nationalin.

Se Jotos, sen purku ja yksi alle jäänyt Nuori Nainen.

Kertomukset festivaalin musikaalisesta annista voi lukea siitä enemmän ymmärtävän toimesta Rumban sivuilta. Siellä kerrotaan missatusta Gorillazista, tanskalaisista seireeneistä, liikuttavasta ja valloittavasta Patti Smithistä sekä siitä miltä se kaikki tuntui, kun viikonloppu päättyi.

No comments: