Tuesday, June 29, 2010

Yksi pitkä päivä

Hups!
En tiedä mihin aika-aukkoon olen sujahtanut, mutta viime viikot ovat vilistäneet ohi sellaisella kiireellä, etten ole muistanutkaan sellaista asiaa kuin blogi(t).

En usko, että olen koskaan aiemmmin (sen jälkeen kun blogistanin löysin) ollut näin pitkään lukematta blogeja. Aivan kummallista.
Ehkä se on tämä kesä, työt, tilus, jalis. Kaikenlainen.

Niin, enpä ole tainnut tännekään kertoa, että hommasimme muutaman kaverin kanssa kaupungilta vuokrapalstan kesäksi, jota olemme ahkerasti hoitaneet. Aaria maata ei ole hinnalla pilattu, sillä kolmelta kuukaudelta se maksaa vaivaiset 15 euroa.

Hirvittävän, hikoiluttavan ja ärsyttävän juolavehnän kiskomisen jälkeen pääsimme lopulta viljelemään maatamme. Penkkeihin sujahteli niin timoa, siiklia, retiisiä, tilliä, porkkanaa, hernettä, papua, rucolaa kuin lehtisalaattiakin.
Sunnuntaina kävin palstalla ja kyllä ilo oli suuri kun maasta puski perunan tainta ja rucolaa kuin viimeistä päivää.

Naapurin rouva, joka on toiminut mentorinnamme oli sitä mieltä, että rucolaa voi jo hyvällä omallatunnolla alkaa syödä. Ja niinpä napsin mukaan muutamat varret, jotka kotona laitoin pizzan päälle. Ja voi että oli hyvää!

Nyt pitäisi pusertaa viimeinen työpäivä. Sen jälkeen luvassa on lounas äidin kanssa ja tiluksilla rikkaruohojen kitkentä. Sitten seuraa pakkaus, ja huomenaamulla alkaa matka kohti Roskildea!

Olen niin täpinöissäni, etten meinaa pysyä paikoillani.

Sain ystävältäni synttärilahjaksi lipun. Ystävä päivittää paikan päältä Rumban blogia, ja minä olen hänen +1.
Hihiii, niin siistiä!

Tätä olemme kuuntelemassa lauantaina kello 16.30




No comments: