Mikä ihanuus!

Katsokaa nyt mikä ihanuus! Ja toinen jo melkein auennut. Kyllä tästä jaksaa olla riemuissaan. Nyt odotan jännityksellä miten käy sen toisen orkidean. Sain sen Tyypiltä joskus kolmisen vuotta sitten. Se ei ole koskaan kukkinut sen jälkeen kun tiputti kukkansa. Nyt näyttää, että siihen saattaa kukat tulla. Oi ja voi!

Kun heräsin aamulla minulla oli nuhju olo. Kurkku oli kipea ja jokaiseen lihakseen sattui. Kuumetta ei kuitenkaan ollut. Sopii vain toivoa, ettei sitä tulekaan, sillä illalla on esitys. Ja sisko Helsingistä on käymässä, ja hän on tulossa katsomaan. Niinpä siis teetä nassuun ja parasta toivomaan!

Onni on pieniä asioita

Kuten tämä ihanuus, joka kohtasi minua tänä aamuna. Toinen orkideoistani, jonka olen useaan otteeseen luullut jo kuolleen, onkin tehnyt neljä terhakkaa nuppua, joista yksi on jo niin pitkällä, etten usko sen lannistuvan, vaan tarjoavan minulle kohta kaunista ihasteltavaa!

Muuten elo ollut aika kiireistä. Lauantaina oli ensi-ilta, ja eilen toinen esitys. Ensi-ilta meni hyvin, mutta eilinen ei niinkään. Kenties se on sitä toisen näytöksen kiroutta. Hmpf.

Keskiviikkona loppuu taas työsopimus. Tällä kertaa en jaksa olla asiasta stressaantunut. Jos sitä ei jatketa, niin sitten sitä ei jatketa.

Keksin jotakin muuta. Olen täynnä taistelutahtoa.

Olen tarmokas!

Olen yrittelijäs!

Kyllä minä pärjään.

Tänään Oulussa on ollut parikymmentä astetta pakkasta ja melko kova viima. Menin kävellen töihin, mutta jossain vaiheessa se alkoi ärsyttää niin paljon, että päätin mennä huomenna pyörällä, vaikka sitten tuuli puhaltaisi naaman irti. Kerta!

Here you go love

Lontoo oli ihana! Kaksi ensimmäistä päivää satoi, mutta sen jälkeen aurinko paistoi pilvetömältä taivaalta. Oli kuin Suomessa alkukeväästä. Seurueesta puolet pääsi perille ajallaan. 1/4 Oslon kautta useita tunteja myöhässä, ja heidän matkatavarat 4 päivää myöhemmin.

Ystävän laukku varastettiin ja uuden vuoden yönä vietettiinkin lontoolaisella poliisiasemalla 1,5 tuntia. Kokemus se sekin.

Syöminen ja juominen oli halpaa. Samoin vaatteet. Ihmiset olivat äärimmäisen ystävällisiä ja pubikulttuuri mitä viehättävin. Uudestaan pitää päästä ja pian!

Suomessa oli reilusti lunta ja jänskättikin, että päästäänkö ajoissa lähtemään.

Bussit olivat klassisia kaksikerroksia. Yläkerran etuikkunasta aukeni huikeat näkymät.

Olimme vuokranneet netin kautta asunnon Hammersmithistä. Omistajat olivat tehneet kämppään jänniä ratkaisuja, kuten leijuvan parven.

King's Crossin asemalta löytyi Harry Potterin oma laituri 9 3/4. Tosin vasta kysymisen jälkeen. Tuntui huvittavalta tiedustella fiktiivisen henkilön laituria, mutta niin vain henkilökunta asiallisesti neuvoi perille.

British Museumin läheltä löytyi näinkin jännittävä kuntoiluratkaisu.

Yksi parhaimmista asioista oli kaupungin kuuluisat, valloittavat ja ilmaiset museot. British Museumin katto oli kaunis ja häikäisevä. Muumiot mielenkiintoisia ja Rosettan kivi liikuttava.

Baker Streetin metro-pysäkki on yksi Lontoon subin vanhimmista pysäkeistä. Kaunis se oli myös.

Kokonainen ja puolikas pintti. Varsinkin Sam Smith -panimon oluet olivat erittäin hyviä.

Yllätys oli suuri, kun Foyles-kirjakaupassa oli Muumeja vino pino.

Äl Oo Än tee Oo Oo

Saavuimme eilen illalla Lontooseen. Ensimmäisiä huomioita 11 vuoden jälkeen:

- metro onkin tosi pieni (kapea ja matala)
- double-decker on ylväs ja jyhkeä, jopa hieman pelottava
- sitä tulee todella hyvälle mielelle kun on kaikille dear ja love
- miten monenlaisia ihmisiä meitä onkaan tässä maailmassa! Kaiken kokoisia, pituisia, värisiä, kielisiä, tyylisiä. Miten mielenkiintoista, miten hienoa, miten kiehtovaa!
- ikkunat ovat kovin ohuet
- eritrealainen ruoka on hyvää
- liikenne on vasemmanpuoleinen, myös kävellessä
- äitin ja isän kanssa on kivaa ja hauskaa
- lentäminen pelottaa, mutta tällä kertaa olin laskeuduttaessa aika cool. Reipas-tyttö!

Matkahuuma

Vielä neljä tuntia töitä, ja sen jälkeen hyppään pikajunaan 272, josta huomenaamulla halailtuani ensin pikkiriikkistä veljentyttöä, jota en ole vielä koskaan tavannut, karautan Lontooseen.
Loma tulee todella hyvään aikaan. Olen aika väsynyt kaikesta stressistä ja kiireestä.

Matkaseuraksi lähtevät äiti, isä, Tyyppi ja kaksi ystäväpariskuntaa (parikymppiset ja kuusikymppiset).
Vuokra-asunto sijaitsee Notting Hillissä.

Yöjuna täältä tullaan, ja sitten sännätäänkin Britteihin!

Tänään olen kuluneen kolmen tunnin työpäivän aikana kuunnellut lukuisia kertoja seuraavat kappaleet:

Leevi And The Leavings: Jossain On Kai Joulu
Jarkko Martikainen: Joulu on juhlista pahin
Leevi And The Leavings: Jouluaattona Kännissä
Leevi And The Leavings: Pohjoisen taivaan alla
Band Aid: Do they know it's Christmas
Petra: Tulkoon joulu
Leonard Cohen: Hallelujah
Vesa-Matti Loiri: Varpunen jouluaamuna
Lennon: Happy Christmas (War is Over)
Juice: Sika

Silti ei ole joulufiilis vielä alkanut. Ehkä se syttyy vasta huomenaamulla kun pääsee joulusaunaan ja telkkarista tulee Ihmeellinen on elämä.
Sitä odotellessa:

Oikein ihanaa, makoisaa ja rentouttavaa joulua kaikille!

Jos hyppää, miten putoaa?

Tämä on taas tätä vaihetta tässä elämän kaaressa. Nyt on syklissä se vaihe, kun työsopimus on tulossa päätökseensä. Talossa tapahtuneiden yt-neuvottelujen tuloksen jälkeen on kuulema synkät näkymät vuoden vaihteen jälkeiseen työllistymiseen.
Sehän ei taaskaan ole mikään ihme, että tulevasta ei osata sanoa. Eihän ole tähän mennessä koskaan aiemminkaan.

Tämä kaikki on saanut omat pienet aivosolut liikkeelle ja ihmettelemään tämän kaiken merkityksellisyyttä.
Mitä järkeä tässä on?
Mitä järkeä on siinä, että epätasaisen tasaisin väliajoin itsensä löytää tilanteesta jossa stressaa, ahdistuu ja epäilee kaikkea tekemistään?
Miksi ajaa itsensä tilaan, jossa ei luota mihinkään mitä tekee, ei itseensä, ei ammattitaitoonsa, ei mahdollisuuksiina, ja vain sen vuoksi.
Niin minkä?

Onneksi tänä syksynä olen mukana teatteriprokkiksessa, josta joka harjoituskerran myötä tulee kiinnostavampi ja innostavampi.
Ihan jo mietiskellyt, josko tässä pitäisi vuoden vaihteen heittäytyä vallan leijailemaan kulttuurinsiivillä.
Näyttelisi ja kirjoittaisi runoja.
Ei se olisi sekään hassumpaa.

Sanokoon Jarkko sen paremmin. Tärkeimmäistä ei saa sentään luopua.