Monday, March 22, 2010

Pesisi ikkunat keväällä

Toisinaan lukkiudun pääni sisäisiin ajatuksiin. Muistoihin, tunnelmiin, mielenmaisemiin. En ole edes varma onko ne kaikki totta, vai ovatko ne omien tuntemuksieni keksimiä harhoja. Hämäriä palasia, jotka saattoivatkin olla unta, mutta jotka ajan ja kaaoksen keskellä tuntuvat tosilta.

Olen miettinyt viime aikoina häpeää.
Se on yksi vahvimmista tunteista. Se on yksi pisimmän parasta ennen -päiväyksen sisältävistä tunteista.
Vieläkin muistan miten häpesin lapsena kun jäin kiinni tupakan maistamisesta. Miten tunne nousi vatsasta rintakehää pitkin ylöspäin. Miten se saavutti kurkun ja tuntui siltä kuin siihen tukehtuisi. Miten se nousi siitä hitaasti poskille ja otsaan, ja värjäsi koko naaman helakan punaiseksi.
Miten sama häpeä täytti mielen niin monena aamuna, kun yön läpi kestäneen tanssimisen ja pojista huumaantumisen taika oli hävinnyt. Miten häpeän kourissa olisi halunut selittää ja pyyhkiä pois kaiken sen mitä oli sanonut, mutta ymmärsi, että luultavasti se ei auttaisi.
Häpeä siitä, ettei koskaan saisi takaisin sitä tunnelmaa joka oli, ennen kuin noloili.
Edelleen niiden miettiminen saa kouraisun vatsanpohjassa.

Vellon tuolla mieleni viidakossa ja yritän löytää polkua, joka johtaisi minut pois puiden siimeksestä. Ja juuri kun polku on muutaman askeleen päässä, näen maassa jotakin mielenkiintoista, jota jään tutkimaan, ja polku lipuu yhä kauemmaksi. Mieleni mylläkkä on liian tiivis, jotta osaisin katsoa sitä sopivan välimatkan päästä.

Haluaisin olla kaikenlaisia asioita joita en ole. Olen kateellinen niille jotka ovat niitä. Haluaisin olla sellainen, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa, joka viikkaa vaattensa säntillisiin kasoihin, laittaa sukkaparit kuivumaan vierekkäin, syö aamiseksi puuroa, välipalaksi omenan, hemmottelee itseään harvoin ja silloinkin yhdellä pätkiksellä, pesee rillinsä heti kun ne ovat likaiset, palauttaa kirjaston kirjat ajoissa, kirjoittaa ystävilleen kirjeitä ja kortteja ja muitaa postittaa ne, ei notku internetissä vaan siivoaa kun pitää, kantaa lompakossaan postimerkkejä, ei jätä likaisia vaatteita lattialle, tiskaa syömisen jälkeen, muistaa kastella kukat, menee luistelemaan eikä vain haaveile siitä, on selkärankainen ja tolokku.

4 comments:

Anonymous said...

Tunnustan myös olevani toisinaan kateellinen noille täydellisyyksille. Mutta sitten alan ajatella, että harva on kuitenkin täydellinen, vaan aina on jotain vinksinvonksin elämässä meillä kaikilla. Sitä paitsi ne, jotka tykkäävät meistä, pitävät meistä juuri tällaisyytemme vuoksi. Joten ei kadehdita niitä toisia, ainakaan liikaa. :)

Rosmariini said...

"Hemmottelee itseään harvoin ja silloinkin yhdellä pätkiksellä."

Ihan noin täydelliseksi ei kannata sentään ryhtyä. :) Ja minä ainakin tykkään enemmän ihmisistä kaikkine inhimillisyyksineen & omituisuuksineen. <3

Virpi said...

Rosmis sanoikin juuri sen, mitä minä aioin sanoa.

elefanttinainen said...

Mie häpeän kans ittessäni sitä, että en lähetä kortteja tai kirjeitä. Joulun alla olen aina saanu nolona kaivella postin välistä kavereiden lähettämiä joulukortteja. Ite en oo lähettäny yhtään noin viiteen vuoteen.

Mutta niinpä siinä kävi etten sitten enää viime jouluna saanu yhtään korttia.