Paremmat puolet

Eilen keskiyöllä seisoin sirpalemeren päällä ja tunsin jokaisella solullani lattian kautta kulkevan rytmin. Ympärilläni velloi ihmismassa ja savu kulki päiden yläpuolella kohti kattoa. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja olin varma, että jokainen soluistani räjähtää pian siitä voimasta jolla ne aistivat tätä kaikkea.

"Ja miten kävikään
että lapsuus se vain loppui
Se mihin häviää
minkä hetken jälkeen hukkui"

Keikka herätti valtavan tunnelatauksen joka purkaantui hillittömänä pomppimisena, mukana laulamisena ja itkemisenä. Kokemus tuntui lähes hartaalta. Kuin riitiltä, jonka avulla mieltä velloneen pahan olon ja ankeuden sai valutettua poskille, paidalle, tahmaiselle lattialle. Kyynel kyyneleltä mielestä valui harmaus, joka siellä on kulkenut ja kietonut ajatuksia verhoonsa.

"Oletko juonut viimein

jokaisen haavan täyteen

Ilo ei löydy millään

Mielenrauha ei valvo viiteen"

Paula ja Mira ovat valtavan karismaattisia esiintyjiä, joiden voimaa, keskinäistä kemiaa, sanoituksia ja oivallisia ideoita ei voi kun ihailla. Heidän musiikkinsa sisältää niin valtavasti energiaa, että siitä voi ammentaa loputtomasti. Heitä kuunnellessa ja katsellessa voi antaa itsensä lipua säveliksi, soinnuiksi ja aineettomaksi virraksi.
Se tuntuu hyvältä.
Se tuntuu puhdistavalta.
Sen jälkeen tuntuu toiveikkaalta ja rohkelta.
Kiitos siitä.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.

Lainaukset täältä.