Tämä on taas tätä vaihetta tässä elämän kaaressa. Nyt on syklissä se vaihe, kun työsopimus on tulossa päätökseensä. Talossa tapahtuneiden yt-neuvottelujen tuloksen jälkeen on kuulema synkät näkymät vuoden vaihteen jälkeiseen työllistymiseen.
Sehän ei taaskaan ole mikään ihme, että tulevasta ei osata sanoa. Eihän ole tähän mennessä koskaan aiemminkaan.
Tämä kaikki on saanut omat pienet aivosolut liikkeelle ja ihmettelemään tämän kaiken merkityksellisyyttä.
Mitä järkeä tässä on?
Mitä järkeä on siinä, että epätasaisen tasaisin väliajoin itsensä löytää tilanteesta jossa stressaa, ahdistuu ja epäilee kaikkea tekemistään?
Miksi ajaa itsensä tilaan, jossa ei luota mihinkään mitä tekee, ei itseensä, ei ammattitaitoonsa, ei mahdollisuuksiina, ja vain sen vuoksi.
Niin minkä?
Onneksi tänä syksynä olen mukana teatteriprokkiksessa, josta joka harjoituskerran myötä tulee kiinnostavampi ja innostavampi.
Ihan jo mietiskellyt, josko tässä pitäisi vuoden vaihteen heittäytyä vallan leijailemaan kulttuurinsiivillä.
Näyttelisi ja kirjoittaisi runoja.
Ei se olisi sekään hassumpaa.
Sanokoon Jarkko sen paremmin. Tärkeimmäistä ei saa sentään luopua.
No comments:
Post a Comment